12.3.2015

Idea #45: Lampunvarjostin varrastikuista



Mainitsin edellisessä viestissäni kodinlaittokuumeesta. Se vaivaa edelleen, vaikka olenkin saanut laiteltua kaikenlaista pientä täällä parempaan suuntaan.

Yksi valmiiksi saaduista projekteistani on tämä kuvassakin näkyvä lampunvarjostin.
Kaipasin keittiönpöytäni ylle jotain modernia ja mahdollisimman vähän valon edessä olevaa ratkaisua, joka ei kuitenkaan olisi pelkkä paljas polttimo. Bongasin vähän vastaavanlaisen netistä ja totesin, että osaisin tehdä samankaltaisen itsekin -ja sitten tein.

Materiaaleina käytin paksuja bambuisia grillivarrastikkuja, joista katkoin terävät päät irti ja joista osan lyhentelin eri pituuksiin. Kiinnitin ne melko sattumanvaraisesti toisiinsa langalla. Lopuksi maalasin varjostimen valkoiseksi.

Lamppuosa on ostettu Prisman valaisinpuolelta. Se kustansi ehkä kahdeksan tai yhdeksän euroa. Polttimo maksoi alle vitosen, bambutikut, lanka ja maali minulla olivat jo valmiiksi. Jos pyöristää vähän ylöspäin, valaisimen hinnaksi tuli siis noin viitisentoista euroa. Toki minulla oli osa materiaaleista jo valmiina.

Tykkään lampustani ihan älyttömästi. Olen todellakin tyytyväinen lopputulokseen, joka on juuri minun tyyliseni ratkaisu.

. . .

Ei kommentteja: