28.10.2014

Kauhun tasapaino -materiaalivarastot vs siisti koti

Ihania lankoja/papereita/nauhoja/helmiä alessa! Iih! Pakko saada, vaikkei käyttötarvetta juuri sillä hetkellä ollut tiedossa. Mitäpä muutakaan siitä seurasi kuin valtava määrä materiaaleja, joista yli puolet odotti sitä "täydellistä projektia", johon ne sopisivat kuin nokka päähän.

Tämä olin minä vielä viitisen vuotta sitten.

Olen aina ollut käsillätekijä. Tykkään tehdä lankatöitä, ommella, piirtää, tuunailla ja askarrella. Ja tämän päälle opiskelin ensimmäiseksi ammatikseni kirjansitojan artesaanitutkinnon. Mainitsinko vielä, että olin jo tuolloin kohtalaisen innokas leipuri ja ruoanlaittaja.  
Kaikille näille puuhille yhteistä on, että niitä varten tarvitaan materiaaleja sekä välineitä. Kankaita, lankoja, leimasimia, kakkuvuokia, monikymmenkiloinen metalliprässi, noin muutamia mainitakseni.  Siinä menee innokkaalla käsityöihmisellä helposti käsitys todellisista tarpeista, kun tarjolla on niin paljon kaikkea ihanaa täyttämään jopa niitä tarpeita, joita ei tiennyt itsellä olevankaan.

Kohdalleni osui kuitenkin iso elämänmuutos, jonka jälkimainingeissa havahduin tajuamaan, että minulla oli aivan liikaa kaikkea turhaa. Päätin muuttaa suuntaa ja hitaasti, mutta varmasti sain karsittua lähes kaiken ylimääräisen pois.
Lahjoitin paljon materiaaleja, kuten papereita, kankaita, nahkaa sekä huovutusvilloja tyttäreni silloiseen päiväkotiin, jossa tiesin niiden tulevan oikeasti käyttöön. Tein myös vaikean päätöksen olla hankkimatta uusia materiaaleja varmuuden vuoksi varastoon, vaikka hinta olisi kuinka hyvä.

Mutta ei käsityöläinen täysin ilman varastoja voi olla!

Kysymys kuuluukin, miten säilyttää se kauhun tasapaino siistin, järjestyksessä olevan kodin ja riittävän kattavan materiaalivaraston välillä? Haluaisin voida antaa tähän kysymykseen yksiselitteisen ja kaikenkattavan vastauksen, mutta se on mahdotonta. Voin vain kertoa, mikä on toiminut minulla. Jollakulla muulla tarpeet voivat olla erilaiset ja ratkaisu siksi toinen.

Minun toimivan tilanteeni takana on kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että jokaiselle tavaralle on olemassa paikka, johon se kuuluu ja jonne se ideaalissa tilanteessa palautuu heti käytön jälkeen (tämä ideaali on vielä työn alla). 
Toinen asia taas on se, että olen päässyt sinuiksi henkisen puolen kanssa. Tarkoitan tällä siis mm. ostamisen tarpeen tiedostamista, itselleen sääntöjen asettamista sekä niiden noudattamista ja sen ymmärtämistä, että ilman turhaa tavaraa on niin paljon kevyempi olla. 

Käytännössä homma menee minulla niin, että minulla on pienessä asunnossani vain tietty määrä varastointitilaa ja jotain on pakko ensin käyttää pois ennen kuin uutta voi tulla tilalle. Ja uusia materiaaleja minun ei ole lupa hankkia ellei minulla ole työn alla jotain sellaista projektia, joka sitä vaatii. Silloinkin koitan ostaa niitä matskuja vain sen projektin vaatiman verran. Pääasiassa yritän kuitenkin ensisijaisesti hyödyntää minulta jo löytyviä materiaaleja viimeiseen asti, jotta saisin niitä kulutettua pois.

Tämä systeemi on toiminut minulla oikein hyvin, vaikka joudunkin välillä tekemään kaupassa ollessani tietoisen päätöksen siitä, etten mene lankahyllyille tai paperitarvikepuolelle edes "vain katselemaan", sillä heikkona hetkenä saattaisin lipsahtaa. Itseään ei kannata kiusata houkutuksilla turhan takia.

Hyödynnän säilytyksessäni mm. sängynaluslaatikoita, joihin olen säilönyt kirjansidontaan käytettävät arkit sekä kaikki muut isot paperit, kaikki kluuttirullat, lahjapaperit sekä langat. Lisäksi minulla on kaikenkokoisia rasioita ja laatikoita, joissa säilön kaikki irtonaisemmat materiaalit, kuten kynät, nauhat, napit, ompelutarvikkeet, helmet ynnä muut. Olen koittanut järjestää laatikot niin, että kaikkiin materiaaleihin käsiksi pääseminen olisi kohtalaisen helppoa ja että asiat löytyisivät helposti.

Viitisen vuotta ja kaksi muuttoa tähän meni, mutta nyt voin onnekseni todeta, että siisti koti voittaa vihdoin. Ei tämä kuitenkaan tähän jää. Kuten kaikilla addikteilla, minullakin on edessäni itseni vahtaamista, etten vahingossa ala myöhemmin lipsua vanhoihin käyttäytymismalleihin. Se käy onneksi helpommaksi ajan kanssa ja kun on kerran päässyt kunnolla irti pahasta, sinne palaaminen ei tunnu yhtään miellyttävältä ajatukselta. Kyllä se tästä.

. . .

Ei kommentteja: