26.3.2014

Idea #29: Nahkaiset palmikkorannekorut



Tuli eräänä päivänä menneenä vastaani palmikoitujen nahkarannekorujen ohje.
Minuun iski halu saada itsellenikin kauniita nahkakoruja, joten tein sellaisia.
Kaivoin laatikosta erivärisiä vuohennahkapaloja ja leikkasin niistä noin kaksi senttiä leveitä ja 23cm pitkiä suikaleita.

Sitten leikkasin kaistaleihin kolme nauhaa, mutta jätin päät kiinni. Linkin takana on palmikointiohjeet, jos suljetun kolmisäikeisen nahkapalmikon tekeminen ei ole ennestään tuttua puuhaa.





Kiinnitykseen käytin farkkujen mukana tulleita varanappeja ja kun ne loppuivat, hoidin homman ihan vain ompelemalla yhden siistin tikin. Koristeeksi voisi tottakai lisätä helmiä, nappeja tai mitä vain kaunista, mutta pidän näistä rannekoruista tällaisina rouhean yksinkertaisina.

Materiaaliksi voi valita tosiaan mitä tahansa nahkaa, mitä sattuu laatikostaan löytämään. Paksummasta nahasta voi tehdä myös leveämpiä koruja, ohuesta kannattaa ehkä tehdä vain kapeita.
Kiinnitykseen voi käyttää mielikuvitusta, mutta erilaiset niitit ja ommellen kiinnitetyt napit ym lienevät parhaat vaihtoehdot.

. . .

24.3.2014

Idea #28: Nahkainen kirjekuorilaukku



Sain viimein valmiiksi erään ikuisuusprojekteistani, eli nahkaisen kirjekuorilaukun. 

Ompelin mustasta siannahasta itselleni käsin melko pienen pussukan iltakäyttöä ajatellen. Työtä tässä riitti, sillä ompelu oli hidasta, mutta lopputulos on niin kiva, että työn tuska ei haittaa yhtään.




Sain mummiltani ihanaa vintagekangasta, jota nipsaisin pienet palat vuoritusta varten. Sen keltainen väri on upean pirteä ja yllättää mukavasti, kun laukun avaa.




Ompelin myös tereen mustasta satiininauhasta. Se on pieni ja lähes huomaamaton yksityiskohta, mutta tuo siistimmän ilmeen koko laukulle.




Kiinnityksen hoisin vanhalla isolla hakasella ja mustalla kuminauhalla.

Nyt vain pitää keksiä enää tilaisuus, jossa tätä käyttää.

. . .

12.3.2014

idea #27: pöllökassi



Unohdin kokonaan kirjoittaa kassista, jonka kuvitin lahjaksi äidilleni.
Äitini oli vihjannut kautta rantain  kertonut suoraan mielivänsä kangaskassia, jossa olisi pöllökuvio, heti sen jälkeen, kun oli nähnyt kassin, jonka kuvitin itselleni.
Noh, minähän sitten piirsin sellaisen joululahjaksi.






Projekti vei melko paljon aikaa ja söi reilut kolme kangastussia.
Linnun ulkomuoto kehittyi matkan varrella melko paljon. Aloitin luonnostelemalla todella suuntaa-antavasti ja sitten annoin vain mennä.




Lopullinen pöllö on isompi kuin A4-arkki. Se on piirretty normille kaupasta hankitulle puuvillakassille ja silitetty nurjalta lopuksi.
Äiti ilahtui ja on kuulemma nyt kateuden kohteena.
Se on hyvä.




. . .

9.3.2014

idea #26: tossut jämälangoista



Käytin lapasista ylijääneet langat tossuihin.
Tytär pyysi saada itselleenkin jotain, joten neuloin ehkä maailman helpoimmat tossut.

Ensin kudoin aina oikein-neuleella neliön, jonka kiepautin putkeksi varvasosan  tekoa varten. Kavennukset hoidin, kuten villasukissa. Lopuksi päättelin langanpäät ja ompelin takasauman kiinni.

Aina oikein-neule joustaa mukavasti, joten tossut kestävät käyttöä hetken, vaikka jalat kasvavatkin vielä.

. . .

4.3.2014

idea #25: kaksiväriset lapaset



Tykkään kutoa lapasia. Niitä tarvitaan aina ja ne ovat nopeita tehdä.

Nämä lapaset kudoin langasta, joka sisältää alpakkaa, villaa ja pellavaa. Se on ihanan pehmeää.




minulla oli kaksi 50 gramman kerää kahdessa eri värissä. Värit eivät toimineet kirjoneuleena, joten päätin tehdä väriblokkilapaset kirjoneuleisten sijaan.

. . .